Wednesday, September 1, 2010

Teodikeasta

Teodikea on uskonnonfilosofinen ongelma, joka pohtii miksi maailmassa kärsitään pahuudesta, vaikka Jumala on kaikkitietävä, kaikkivoipa ja hyvä. Jos Jumala tietää kaiken ja voi kaiken, niin miksei hän poista pahuutta.

Teodikean ongelman voi ymmärtääkseni muotoilla seuraavasti:

1. Jumalan välttämättömät ominaisuudet ovat kaikkivoipuus, kaikkitietävyys ja hyvyys.
2. Jos Jumalalta puuttuu yksi välttämätön ominaisuus, niin Jumalaa ei ole olemassa.
3. Jos maailmassa on pahaa, niin Jumalalta puuttuu yksi välttämätön ominaisuus.
4. Maailmassa on pahaa.
5. Siten Jumalaa ei ole olemassa.

Tätä ei voi kumota inhimillisellä järjellä vaan kristitty joutuu hylkäämään joitain premissejä. Toisaalta Jumala voi ratkaista tämän jumalallisella tavalla, mikä ei mahdu inhimilliseen järkeen eli loogisesti mahdottomalla tavalla.

Kuitenkin kristityt pitävät kiinni yleensä inhimillisestä järjestä ja muotoilevat argumentin toisin. Silloin annetaan puollustus, että Jumalalla voi olla syy sallia pahan olemassaolo. Yllä olevassa se voi tarkoittaa, että hylätään kolmas premissi. Esim. Jumalalla on jokin syy sallia pahan olemassaolo. Se voi olla esim. että Jumala poistaa pahan tulevaisuudessa ja pahan olemassaolo tulee tuottamaan suurempaa hyvää. Tällöin yhtälöön lisätään aika ja ajatellaan, että pahan kärsiminen tulee hyväksi ajan kanssa. Tätä tukemaan esitetään usein analogia lapsen kärsimyksistä kasvatuksessa.

Toisaalta jotkut hylkäävät neljännen premissin ja sanovat, että maailmassa ei ole pahaa. Tämä on harvinainen tapa, sillä oli paha sitten vaikka "hyvän puutetta" niin se on jollain tasolla koettavissa oleva asia. Yleensä paha koetaan kärsimällä, mutta jos ei halua kiistellä, niin sanan "paha" tilalle voi vaihtaa myös sanan "kärsimys". Sen jälkeen voi puhua teodikeasta "kärsimyksen ongelmana."

Kuitenkin ensimmäisen premissinkin voi hylätä, sillä Jumalan sanotaan yleensä olevan "ääretön voimassa, viisaudessa ja hyvyydessä" ja onko tämä sitten sama asia kuin kaikkivoipuus ja kaikkitietävyys? Tai Jumalan hyvyys ei ole sitä, mitä perisyntinen ihminen ajattelee hyväksi. Samoin joku voi sanoa, että Jumalan ainoa välttämätön ominaisuus on, että Jumala on "todellisuuden pohjimmainen peruste".

Teodikean muotoileminen ei ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin voisi ensin olettaa, koska kaikki premissit voidaan kyseenlaistaa. Itse kuitenkin ajattelen, että teodikean muotoilu on suositeltavaa, koska silloin osapuolille selviää mistä asia kiikastaa. Ateistikin voi esittää teodikeaa pääsyynä, miksi ei usko Jumalaan, mutta argumentin muotoilun jälkeen hän voi ymmärtää, että kärsimyksen ongelma ei ole pääsyy ateismiin.

Esimerkin muotoilussa kolmas premissi on kaikista helpoimmin hylättävissä ja sen voi vaihtaa seuraavaksi.

1. Jumalan välttämättömät ominaisuudet ovat kaikkivoipuus, kaikkitietävyys ja hyvyys.
2. Jos Jumalalta puuttuu yksi välttämätön ominaisuus, niin Jumalaa ei ole olemassa.
3. Jos maailmassa on pahaa, niin Jumalalla on syy sallia pahan olemassaolo.
4. Maailmassa on pahaa.
5. Siten Jumalalla on syy sallia pahan olemassaolo.

Kukaan ei voi sanoa varmasti, että Jumalalla ei voisi olla mitään syytä sallia pahan olemassaolo. Toisaalta ihmisinä emme voi myöskään sanoa varmasti, että mikä tämä syy voisi olla. Kristitty tai teisti voi kuitenkin muotoilla parhaan mahdollisimman kuvauksen siitä, mikä voisi olla tämä syy. Historian aikana on ajateltu monia syitä, joihin voi tutustua vaikka Wikipedian artikkelissa. Yksinkertaisin vastaus on, että Jumala tulee poistamaan pahan tulevaisuudessa ja kärsimyksen tuoman hyvän voi nähdä jälkikäteen.

Itse ajattelen, kristinusko on yksi harvoista maailmankatsomuksista, joka vastaa kärsimyksen ongelmaan käytännöllisesti. Siinä Jumala itse tuli myötätunnosta lihaksi kärsimään ihmisen kärsimyksiä, ottamaan kädestä syntistä ja tuomaan lohdutuksen. Tämä on käytännöllinen vastaus ihmisen kärsimään pahuuteen, eikä korkealentoinen filosofinen teoria. Pahuutta kärsivä ihminen haluaa myötätuntoa eikä filosofiaa. Varmasti maailmasta poistuva Buddha, ihmismielen kokonaan ulottumattomissa oleva Allah tai ateistin totaalisen välinpitämätön universumi ovat yleviä käsitteitä, joita pohtiessaan buddhalainen, muslimi tai ateisti voivat kokea liikutusta, mutta Kristus on käytännön vastaus ihmisen kokemaan kärsimykseen, niin esimerkkinä kuin myös lievittäjänä. Jopa sekulaarit humanistitkin katsovat tähän esimerkkiin kuinka vastata kärsimyksen ongelmaan.

2 comments:

  1. Kärsimyksen ongelma?

    Kaikkein mielekkäin tapa vastata siihen on, että tämä on yksinkertaisesti p*ska maailma, me ihmiset olemme p*skiaisia, tätä on mahdotonta saada paremmaksi, kaikki yritykset parantaa tätä maailmaa ovat tuhoon tuomittuja ja yleensä johtavat vain entistä hullumpaan tilaan, unelmat paremmasta maailmasta ovat mahdottomuuksia ja siksi kaikkein viisainta on laatia worst case -skenaario siitä, että mitä tämän jälkeen.

    Worst case -skenaario ei suinkaan ole häviäminen olemattomuuteen. Worst case -skenaario on jälleensyntymä. Siis uusi kierros tällä p*skapallolla, mahdollisesti entistä hullummista lähtökohdista.

    Siksi mielekkäintä on toimia omalta kohdalta niin, ettei tarvitse tulla tähän kosmiseen mielisairaalaan enää uudelleen. Emme voi auttaa muita kuin itseämme (ja ehkä läheisiämme) - siksi olennaista on toimia tässä elämässä joka tavalla niin, ettei tarvitse tulla tänne enää ikinä uudelleen.

    Oletko ikinä miettinyt sitä mahdollisuutta, että Jumala tosiasiallisesti on ilkeä sadisti, joka on luonut ihmisen leikkikalukseen ja tykkää aiheuttaa meille kärsimystä ja tuskaa ja joka tykkää meistä yhtä paljon kuin pikkupoika, joka repii kärpäseltä siipiä ja raajoja irti, tykkää kärpäsistä?

    ReplyDelete
  2. Maailmassa on ollut ainakin yksi uskonto, joka on kehitelty Ironmistressin mainitseman lähtökohdan ympärille. Tarkoitan atsteekkeja. Se ihmisuhrien, kidutuksen ja kärsimyksen määrä.. eikä vapahtajaa ole.

    Tällainen maailma nyt vain on.

    Eivät atsteekit pahoja olleet, mutta heidän piti saada sadetta aikaan.

    ReplyDelete