Wednesday, March 9, 2011

Mikä on kirkon tehtävä?

Kristityt usein pohtivat mikä on heidän ja koko kirkon rooli maanpäällä kristittyinä. Tätä roolia on hyvä miettiä Jeesuksen julistuksen kautta.

Kun Jumala tuli lihaksi maanpäälle, niin hän julisti sanomaa Jumalan valtakunnasta. Kristus tuli pelastukseksi, mutta tämän ymmärtäminen on vaihdellut. Esim. protestanteilla on taipumus keskittyä Jeesuksen ristinkuolemaan. Jeesuksen synnitön vaellus ja ristinkuolema voidaan nähdä osana Jumalan suunnitelmaa perustaa Jumalan valtakunta, vaikkei ehkä ainoa osa.

Aina hyödyllinen Katolisen Kirkon Katekismuksen Compendium vastaa kysymykseen "Mikä on kirkon tehtävä?" seuraavasti:

150. What is the mission of the Church?

The mission of the Church is to proclaim and establish the Kingdom of God begun by Jesus Christ among all peoples. The Church constitutes on earth the seed and beginning of this salvific Kingdom.


Kirkon tehtävänä on siis jatkaa Jeesuksen aloittamaa työtä julistamalla ja perustamalla Jumalan valtakunta kaikkien ihmisten keskuuteen. Kirkko koostuu maanpäällä tämän pelastuksen valtakunnan siemenestä ja alusta.

Koko historian ajan kristityt ovat vatvoneet onko Jumalan valtakunta jo meissä ja missä mielessä se on tuleva. Myös kirkon jakoa konservatiiveihin ja liberaaleihin voi ymmärtää julistamisen ja perustamisen eron kautta. Konservatiivit pyrkivät säilyttämään Jumalan Sanan julistuksen puhtaana ajan ilmiöistä, kun taas liberaalit pyrkivät kiirehtimään Jumalan valtakunnan perustamista maanpäälle, jossa vapaus, veljeys ja tasa-arvo kukoistaa.

Konservatiiveja ja liberaaleja ei siis tarvitse nähdä toistensa vastakohtina, vaan kysymys on siitä, että konsuja hirvittää nähdä, kuinka helposti liberaalit voivat kiirehtiä Jumalan valtakunnan perustamista huoraamalla ajan hengen kanssa. Toisaalta liberaalit nyrpistelevät konservatiiveille, koska he pyrkivät sellaiseen puhtauteen Jumalan Sanan julistamisessa, että ilosanoma jää epärelevantiksi nykypäivän ihmisille.

Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että kerran kun eskatologinen vapahdus on tapahtunut, niin silloin kirkko ja sen jäsenet pystyvät näkemään kuinka konsuilla ja liberaaleilla oli molemmilla oma osansa siinä, että Jumalan valtakunta toteutui. Valtakunnassa, jossa kuolema, synti ja sairaus ovat voitettuja, me voimme ymmärtää viimein, että valtakunnan toteutuminen ja perustaminen eivät koskaan olleet niin kaukana tai niin lähellä kuin ajattelimme niiden olevan silloin.

Thursday, February 24, 2011

Massojen oopiumia

Mitä Marx tarkoitti sanoessaan, että uskonto on massojen oopiumia?

Marx ajatteli, että uskonto tarjosi lohtua ihmisille ja lupauksen tuonpuoleisesta paratiisistä. Uskonnon alkusyy oli ihmisessä itsessään. Ihmisen kaipauksessa kohti parempaa. Marx ajatteli, että uskonto on köyhän sopeutumismekanismi siihen kurjuuteen, missä hän joutuu elämään.

»Uskonnollinen kurjuus on yhtäältä todellisen kurjuuden ilmaus ja toisaalta vastalause tätä todellista kurjuutta kohtaan. Uskonto on ahdistetun luontokappaleen huokaus, sydämettömän maailman sydän aivan kuten se on hengettömien olosuhteiden henki. Se on kansan oopiumia

Hänen mukaansa, valtaapitävä eliitti ottaa uskonnon työkalukseen saadakseen ihmiset tyytymään kurjuuteensa. Eli vaikka uskonnon alkusyy ei ole yläluokassa, niin yläluokka ottaa uskonnon välineeksi kansan hallitsemiseen. Tästä syystä uskonto oli vahingollista massoille, koska se ei saanut ihmisiä etsimään ratkaisuja nyt.

Puhuessaan uskonnosta Marx ajatteli lähinnä kristinuskoa ja kuinka ihmiset kävivät tyynesti kuuntelemassa saarnoja iankaikkisen elämän toivosta sunnuntaisin. Nykyisin on mielenkiintoista, että kun islamistit tekevät pommiattentaatteja, niin usein joku kommentoi, että uskonnot ovat oopiumia, vaikka tämä eroaa radikaalisti Marxin ajattelusta. Oopiumi Marxin aikaan oli kipua lievittävä lääke, mikä ei poistanut kivun syytä mutta ainoastaan lievitti kipuja. Islamistit tuskin tyynesti tyytyvät nykyisiin oloihinsa, vaan heidän tarkoitus on muuttaa oma maa ja ehkä koko maailma radikaalisti toisenlaiseksi. Islamilaiseksi valtioksi, joka olisi ideaali sen asukkaille. Islamisteille uskonto ei ole todellakaan sopeutumismekanismi, joka saisi ihmisen odottamaan tyynenä tuonpuoleisen paratiisia, vaan enemmänkin ideologia, jonka avulla tehdä paratiisi maanpäälle.

Marx on minusta ihan oikeassa perushavainnoissaan, että uskonto on ihmisen sopeutumismekanismi ja yläluokka ottaa uskonnon hallintavälineeksi. Uskonnolla on varmasti muitakin syitä ja uskovana ajattelen, että myös Jumala on uskonnon taustalla, mutta niistä enemmän joku toinen kerta.

Kuitenkin sekulaaristi ajatellen, ihmisen uskonnollisuus voi myös ottaa sekulaareja muotoja. Tälläinen muoto on esim. konsumerismi, jolla tarkoitan impulsiivista ja rituaalista kuluttamista. Impulsiivinen ostaminen kohdistuu usein statussymboleihin, jotka eivät ole välttämättä muuten käyttökelpoisia kuin keinona erottautua massasta. Tyypillisiä ovat ylisuuri asunto, kallis auto, kalliit vaatteet ja korut, lomamatkat eksoottisiin kohteisiin, jne.

Hallitseva systeemi voi ottaa myös tämän ihmisen halun statussymboleihin vallankäytön välineeksi. Korporaatiot luovat uusia hyödykkeitä, joilla on ohimenevä statusarvo. Ihmiset saadaan ostamaan ylisuuria asuntoja ja kalliita autoja kaiken muun ohella. Jopa lapset voidaan saada upottamaan heidän viikkorahansa pokemon-kortteihin ja vastaaviin. Systeemi saa ihmiset ottamaan velkaa ja velka on yksi tärkeimpiä hallintamuotoja nykyisessä yhteiskunnassa. Liikavelkainen, jolla on silti toivo saada velat maksetuiksi on hyödyllinen jäsen systeemissä, koska hän pyörittää sitä uutterasti, eikä keikuta venettä liikaa.

Statussymbolit ovat eräänlaisia talismaneja, joiden toivotaan vaikuttavan ihmisiin ympärillä. Jolleivat vaikuta, niin ostetaan uusi statussymboli. Perinteisesti yhteiskuntaa hallitseva systeemi on tukenut uskonnon harjoittamista, mutta viimeisten vuosikymmenten aikana uudeksi hallintakeinoksi on tullut massakuluttaminen ja velkaannuttaminen.

Marxin väite, että uskonto olisi massojen oopiumia ei pidä enää paikkaansa. Ihmisiä ei pidetä tyytyväisinä saarnaamalla toivoa iankaikkisesta elämästä tuonpuoleissa vaan antamalla heidän kuluttaa rahansa statussymboleihin. Konsumerismi on nykyisin oopiumia massoille.

Monday, September 27, 2010

Uskon ja teologian eroista

Ihmisen usko on pääsääntöisesti luottamusta Jumalaan. Teologia on taas puhetta Jumalasta, mutta myös puhetta uskosta.

Kristinuskon teologia perustuu Raamattuun ja kirkkoisien teksteihin. Erityisesti Raamattu, mutta myös kirkkoisien oletetaan olevan luotettavia pelastusta koskevissa asioissa. Tämä on aksiooma, josta lähdetään liikkeelle kristinuskon teologiassa ja sitten näitä tekstejä pohditaan, kritisoidaan ja kontekstualisoidaan nykyhetken ongelmiin. Henkilökohtaisesti olen sitä vastaan, että Raamattu irrotettaisiin irti kirkkoisistä. Ne olivat kirkkoisät, jotka käyttivät Raamatun kirjoja ja kirjeitä ennen kuin ne kanonisoitiin. Kirkkoisät antavat paljon ajattelun vapautta ja niin Martti Luther kuin myös Jean Calvinkin viittasivat usein kirkkoisiin.

Kristityn ihmisen usko voi olla hyvin hahmotonta, luottamusta Taivaan Isään, mutta teologia ei ole hahmotonta vaan siinä pureskellaan luotettaviksi koettuja tekstejä yhä uudestaan. Teologiton uskonto ei ole tavoittelemisen arvoinen asia, koska se helposti johtaa kultteihin, joita johtaa karismaattinen johtaja. Teologia auttaa säätelemäään kuinka puhua pelastavasta uskosta ja antaa sanat ja kieliopin hahmottomalle uskolle.

Lutherin sanoin kirkkoisien tekstejä pureskellaan ja niistä syljetään pois se aines, joka on mädäntynut. Teologia vaatii töitä ja se vaatii myös uskoa, mutta se teologia ei perustu uskovan sisäisiin tuntemuksiin. Kirkkoisien tekstit ovat nykyisin kaikkien ulottuvilla Internetissä ja ihmisten ei tarvitse arvuutella, miten antiikin ajan kirkko puhui Jumalasta ja uskostaan jo ennen kuin Raamattu oli kanonisoitu.

Wednesday, September 1, 2010

Teodikeasta

Teodikea on uskonnonfilosofinen ongelma, joka pohtii miksi maailmassa kärsitään pahuudesta, vaikka Jumala on kaikkitietävä, kaikkivoipa ja hyvä. Jos Jumala tietää kaiken ja voi kaiken, niin miksei hän poista pahuutta.

Teodikean ongelman voi ymmärtääkseni muotoilla seuraavasti:

1. Jumalan välttämättömät ominaisuudet ovat kaikkivoipuus, kaikkitietävyys ja hyvyys.
2. Jos Jumalalta puuttuu yksi välttämätön ominaisuus, niin Jumalaa ei ole olemassa.
3. Jos maailmassa on pahaa, niin Jumalalta puuttuu yksi välttämätön ominaisuus.
4. Maailmassa on pahaa.
5. Siten Jumalaa ei ole olemassa.

Tätä ei voi kumota inhimillisellä järjellä vaan kristitty joutuu hylkäämään joitain premissejä. Toisaalta Jumala voi ratkaista tämän jumalallisella tavalla, mikä ei mahdu inhimilliseen järkeen eli loogisesti mahdottomalla tavalla.

Kuitenkin kristityt pitävät kiinni yleensä inhimillisestä järjestä ja muotoilevat argumentin toisin. Silloin annetaan puollustus, että Jumalalla voi olla syy sallia pahan olemassaolo. Yllä olevassa se voi tarkoittaa, että hylätään kolmas premissi. Esim. Jumalalla on jokin syy sallia pahan olemassaolo. Se voi olla esim. että Jumala poistaa pahan tulevaisuudessa ja pahan olemassaolo tulee tuottamaan suurempaa hyvää. Tällöin yhtälöön lisätään aika ja ajatellaan, että pahan kärsiminen tulee hyväksi ajan kanssa. Tätä tukemaan esitetään usein analogia lapsen kärsimyksistä kasvatuksessa.

Toisaalta jotkut hylkäävät neljännen premissin ja sanovat, että maailmassa ei ole pahaa. Tämä on harvinainen tapa, sillä oli paha sitten vaikka "hyvän puutetta" niin se on jollain tasolla koettavissa oleva asia. Yleensä paha koetaan kärsimällä, mutta jos ei halua kiistellä, niin sanan "paha" tilalle voi vaihtaa myös sanan "kärsimys". Sen jälkeen voi puhua teodikeasta "kärsimyksen ongelmana."

Kuitenkin ensimmäisen premissinkin voi hylätä, sillä Jumalan sanotaan yleensä olevan "ääretön voimassa, viisaudessa ja hyvyydessä" ja onko tämä sitten sama asia kuin kaikkivoipuus ja kaikkitietävyys? Tai Jumalan hyvyys ei ole sitä, mitä perisyntinen ihminen ajattelee hyväksi. Samoin joku voi sanoa, että Jumalan ainoa välttämätön ominaisuus on, että Jumala on "todellisuuden pohjimmainen peruste".

Teodikean muotoileminen ei ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin voisi ensin olettaa, koska kaikki premissit voidaan kyseenlaistaa. Itse kuitenkin ajattelen, että teodikean muotoilu on suositeltavaa, koska silloin osapuolille selviää mistä asia kiikastaa. Ateistikin voi esittää teodikeaa pääsyynä, miksi ei usko Jumalaan, mutta argumentin muotoilun jälkeen hän voi ymmärtää, että kärsimyksen ongelma ei ole pääsyy ateismiin.

Esimerkin muotoilussa kolmas premissi on kaikista helpoimmin hylättävissä ja sen voi vaihtaa seuraavaksi.

1. Jumalan välttämättömät ominaisuudet ovat kaikkivoipuus, kaikkitietävyys ja hyvyys.
2. Jos Jumalalta puuttuu yksi välttämätön ominaisuus, niin Jumalaa ei ole olemassa.
3. Jos maailmassa on pahaa, niin Jumalalla on syy sallia pahan olemassaolo.
4. Maailmassa on pahaa.
5. Siten Jumalalla on syy sallia pahan olemassaolo.

Kukaan ei voi sanoa varmasti, että Jumalalla ei voisi olla mitään syytä sallia pahan olemassaolo. Toisaalta ihmisinä emme voi myöskään sanoa varmasti, että mikä tämä syy voisi olla. Kristitty tai teisti voi kuitenkin muotoilla parhaan mahdollisimman kuvauksen siitä, mikä voisi olla tämä syy. Historian aikana on ajateltu monia syitä, joihin voi tutustua vaikka Wikipedian artikkelissa. Yksinkertaisin vastaus on, että Jumala tulee poistamaan pahan tulevaisuudessa ja kärsimyksen tuoman hyvän voi nähdä jälkikäteen.

Itse ajattelen, kristinusko on yksi harvoista maailmankatsomuksista, joka vastaa kärsimyksen ongelmaan käytännöllisesti. Siinä Jumala itse tuli myötätunnosta lihaksi kärsimään ihmisen kärsimyksiä, ottamaan kädestä syntistä ja tuomaan lohdutuksen. Tämä on käytännöllinen vastaus ihmisen kärsimään pahuuteen, eikä korkealentoinen filosofinen teoria. Pahuutta kärsivä ihminen haluaa myötätuntoa eikä filosofiaa. Varmasti maailmasta poistuva Buddha, ihmismielen kokonaan ulottumattomissa oleva Allah tai ateistin totaalisen välinpitämätön universumi ovat yleviä käsitteitä, joita pohtiessaan buddhalainen, muslimi tai ateisti voivat kokea liikutusta, mutta Kristus on käytännön vastaus ihmisen kokemaan kärsimykseen, niin esimerkkinä kuin myös lievittäjänä. Jopa sekulaarit humanistitkin katsovat tähän esimerkkiin kuinka vastata kärsimyksen ongelmaan.

Tuesday, August 24, 2010

Suhteettoman suuri etu

Platonin "Valtiossa" Glaukon kertoo tarinan Gygesin sormuksesta, joka tekee kantajansa näkymättömäksi. Sormuksen avulla lammaspaimen Gyges juonii itsensä Lyydian kuninkaaksi. Glaukon esittää, että ihminen käyttäytyy moraalisesti, koska hän pyrkii suojelemaan omaa mainettaan hyveellisenä ihmisenä. Jos ihmisellä annetaan mahdollisuus tehdä tekoja ilman kiinnijäämisriskiä, niin hän laiminlyö moraalisia sääntöjä.

Vaikka ihminen ei käyttäytyisi moraalisesti ainoastaan oman maineensa takia, niin Glaukonin tarina on kiehtova. Jos joku ihminen saisi näkymättömyyden löytämänsä taikasormuksen tai ufoteknologian avulla, niin mitä ihminen voisi tehdä sillä? Itsekäs ihminen voisi käyttää sitä varastamiseen ja luoda suuren omaisuuden, mikä antaisi hänelle valtaa. Luisuiko hän syvemmälle ja alkaisi myös murhata kilpailijoita politiikassa tai liike-elämässä?

Jos oletetaan, että näkymättämyyden mahdollistavan välineen saisi haltuun poikkeuksellisen moraalinen henkilö, joka päättäisi käyttää sitä ihmiskunnan eduksi. Voisiko moraalisesti suoraselkäinen ihminen luoda ison omaisuuden kuuntelemalla hedgerahastojen tai suuryhtiöiden suunnitelmia ja spekuloida sitten pörssissä hankkiakseen suuren omaisuuden, jolla auttaa ihmiskuntaa. Olisiko se väärin ottaa rikkailta pelureilta ja antaa tarvitseville?

Mitä tämä henkilö tuntisi, kun lukisi rikosuutisia siitä, ettei poliisi pysty löytämään jotain rikollista? Näkymättömyyden turvin henkilö voisi seurata epäiltyjä ja löytää todisteet syyllisyydesta. Tämä henkilö voisi laajentaa toimintaansa ottamaan myös kiinni kansainvälisiä huumekauppiaita tai jopa tappamaan heidät. Henkilö kykenisi myös eliminoimaan diktaattoreita ja kaatamaan hallituksia. Missä menisi rajat? Olisi se ollut moraalista eliminoida Saddam Hussein vuonna 2002 ja estää näin Irakin sota?

Platonin Valtiossa Sokrates ehdottaa, että moraalisesti oikein olisi olla käyttämättä sormusta ja sen tuomaa suhteettoman suurta etua. Kuitenkin kysymys ei ole missään mielessä helppo, sillä meidän on helppo ajatella, että kykenevän henkilön tulisi auttaa ja auttamattomuus on välinpimättömyyttä. Tulisiko ihmisen tai instanssin, joka jostain kohtalon oikusta saa suhteettoman suuren edun olla käyttämättä sitä?

Monday, August 23, 2010

Sokrates viimeisestä tuomiosta

Gorgiaan dialogiassa Sokrates väittelee retorikkojen kanssa ja kuvaa kuinka järjestys, kuri ja oikeus sitoo yhteen taivaan ja maan. Dialogissa tuodaan esille kansan turmeltuneisyys ja halukkuus seurata populistisia johtajia, jotka saavat retoriikan keinoin kansalaiset äänestämään itseään. Sokrates päättää dialogin kuvaamalla tuomiopäivän, jossa vanhurskaat päästetään siunattujen saarelle ja väärämieliset passitetaan rangaistukseen Tartarokseen.

Sokrates sanoo dialogissa kuuluisasti, että "vääryyden tekemistä tulee välttää enemmän kuin vääryyden kärsimistä". Ihmisen on parempi kärsiä vääryyttä jos vaihtoehtona on tehdä vääryyttä itse.

Jos ihminen seuraa tätä neuvoa, niin hän on onnellinen nyt ja myös kuoleman jälkeen.

Tuesday, August 10, 2010

Osallistuminen mystisiin riitteihin

Kristinuskossa on tiettyjä osia, jotka eivät avaudu empiiris-analyyttiselle menetelmälle. Vaikka olen varovaisesti sitä mieltä, että esim. analyyttisen filosofian keinoin voi tulla siihen tulokseen, että on olemassa jumala, joka on ikuinen, ääretön ja antaa pohjimmaisen perustan todellisuudelle, niin minun on vaikea uskoa, että empiiris-analyyttinen menetelmä voisi varmistaa tämän Jumalan olevan persoona.

Ihminen tietää Jumalan olevan persoona ilmoituksen tai mystisen kokemuksen kautta kautta, ts. Jumala ilmoittaa itsensä ihmiselle. Mystis-ilmoituksellisen menetelmän avulla Jumala on ilmoittanut olevansa persoona. Minulle varsin pietistisenä henkilönä on ollut suhteellisen helppo uskoa persoonalliseen Jumalaan, mutta suuremman ongelman on tuottanut suhteeni armonvälineihin eli sakramentteihin. Ajattelen kuitenkin, että vaikka sakramentit eivät avaudu analyyttiselle järjelleni, niin mystis-ilmoituksellisesti järkeni voi uskoa niiden olevan Jumalan asettamia ja hyödyllisiä ihmiselle. Kirkon voidaan ajatella olevan 'Kristuksen mystinen, hengellinen ruumis' ja siihen liitytään mystisen riitin avulla, jota kutsutaan kasteeksi. Eukaristiin osallistuminen on myös mystinen kohtaaminen, jossa koemme yhteyttä Jumalaan ja seurakuntaan. Pragmaattisesti ajatellen konkreettiset riitit auttavat yhteisöä ymmärtämään itseään paremmin verrattuna tilanteeseen, jossa kaikki olisi vain abstraktia, päänsisäistä, uskoa. Lisäksi jos olen kristitty ja minua tarkkailisi behavioristi (esim. ET-antropologi), niin hän voisi havaita, että luen kristillistä kirjallisuutta ja osallistun kristillisiin riitteihin satunnaisesti. Behavioristi voisi todeta minut kristityksi käyttäytymiseni perusteella, johon kuuluu toivottavasti myös laupeuden teot lähimmäisiäni kohtaan.

Behaviorismi on mielenkiintoinen metodi identiteetin ymmärtämisessä. Esim. voidaanko suomalaiset arvioida suomalaisiksi heidän käyttäytymistään arvioimalla? Riittääkö suomalaiseksi tulemiseen, että asuu Suomen alueella ja esim. puhuu suomea? Mitkä ovat suomalaiselle tyypillistä käyttäytymistä, jonka avulla voi erotella suomalaisen muista kansallisuuksista? Hurraaminen sinivalkoisissa asusteissa jääkiekkomatsissa?

Ja voiko humanistin erottaa humanistiksi käyttäytymisen perusteella? Ihminen voi helposti julistautua sekulaarihumanistiksi sanoin, mutta voiko hänet arvata humanistiksi tarkkailemalla hänen käytöstään? Edistääkö hän käytöksellään humanismin toteutumista maailmassa? Ihminenhän voi julistautua vaikka miksi mutta hänen käytöksensä voi olla suuresssa ristiriidassa mitä hän sanoo olevansa. Pitäisikö meidän uskoa enemmän ihmisen käytöstä vaiko hänen sanojaan?

Ihmiset luovat nykyisin tietoisesti identiteettiä ja minäkin luon tietoisesti identiteettiä kristittynä. Osa saattaa yrittää muuttaa identiteettia muutaman vuoden välein. Eri oppilaitoksissa saattaa olla eri riitteja (ml. kastetilaisuuksia), jossa ensimmäisen vuoden opiskelijat liitetaan ainejärjestön jäseniksi. Usein riittiin kuuluu huumaavien aineiden käyttö (esim. alkoholi), joilla pyritään muuttamaan tajuntaa väliaikaisesti. Urheiluseurojen fanijärjestöissä voi olla samanlaisia riittejä. Ihminen kaipaa riitteja ja jokainen yhteisö luo niitä.

Opiskelijoiden ainejärjestöjen tai urheiluseurojen luoma identiteetti ei ole useimmien kohdalla montaakaan vuotta kestävä. Nykyihmisen identiteetti on parhaimmillaankin häilyvä. Itsekin koen identiteettini suomalaisena olevan häilyvä, ajoittain jopa identiteettini miehenä tuntuu olevan lähinnä aksidentti ominaisuus. Kristitty olen kuitenkin Jumalan armosta ja olen sitoutunut kasvamaan Kristuksessa. Tässä prosessissa mystiset riitit ovat avuksi. Ne eivät ole itse tarkoitus vaan niiden tarkoitus auttaa uskovaa ja uskon yhteisöä kasvussa kohti Jumalaa.